Opetusohjelma


Lastentanssi 3-6 v.

Leikinomaisessa muodossa tutustutaan tanssin perusteisiin. Opetellaan työskentelemään yksin, parin kanssa ja ryhmässä. Tutustutaan omaan kehoon ja erilaisiin muotoihin. Opitaan liikkumaan tilassa sekä hahmottamaan oman kehon toimintaa suhteessa ympäröivään tilaan. Tunti sisältää erilaisia musiikki- ja rytmiharjoituksia, luovia improvisaatioharjoituksia ja ikäkaudelle sopivaa tanssitekniikkaa.

Vauvatanssi
Vauvatanssi on tarkoitettu vanhemmille ja heidän 3 -12 kuukauden ikäisille vauvoilleen. Tunnit sisältävät vuorovaikutuksellisia tuokioita vauvan ja vanhemman välillä, tanssin riemua koko ryhmän kesken sekä kehonhuoltoa vanhemmalle . Vauvatanssitunnilla pääset nauttimaan yhteisestä liikkumisestä vauvan kanssa sekä kehittämään vanhemman ja vauvan välistä suhdetta. Tunneilla lorutellaan, leikitään ja tanssitaan, vauva oppi hahmottamaan ympäristöä ja kehittämään havannointikykyään. Vanhemmille tanssitunnit tarjoavat mieluisia yhdessäolon hetkiä.


Nykytanssi lapset 7-10 v.

Moderniin jazztanssiin suuntautuvaa lastentanssin opetusta. Opetellaan kehon hallintaa ja kehitetään fyysistä kuntoa. Etsitään kehon erilaisia ilmaisumahdollisuuksia. Tunti sisältää rytmi- ja improvisaatioharjoituksia, parityöskentelyä ja ikäkaudelle sopivaa tanssitekniikkaa sekä helppoa akrobatiaa.

Nykytanssi nuoret 11 v.-
Tutustutaan nykytanssin perustekniikoihin, Tunti sisältää nykytanssille ominaista lattiatekniikkaa, kehon vapaata liikumista tilassa, musiikin ja rytmin yhdistämistä liikkeisiin sekä improvisaatiota. Lisäksi voimaa, notkeutta ja koordinaatiota kehittäviä harjoituksia.


Alkeisbaletti 7-8 v.

Balettiin suuntautuvaa lastentassin opetusta. Opetellaan baletin perusasentoja ja tanssitekniikkaa sekä musiikin ja rytmin hahmottamista ikäkaudelle sopivissa muodoissa. Tunti sisältää myös luovia harjoitteita, joissa lapsi oppii löytämään kehon uusia ilmaisumuotoja ja kokemaan tanssin iloa.


Klassinen baletti (8-10 v. I,11-12v.II, 12-13v. III,13-14v. IV, 15-16v. V, 16-17v.VI, 17-18v.VII 
)
Opetusta alkeista luokille 1-2. Tunneilla harjoitellaan klassisen baletin liikemateriaalia tanko ja keskilattiaharjoitteiden avulla. Tavoitteena oikean vartalon asennon löytäminen, aukikierto, lihasvoiman ja notkeuden saavuttaminen. Opiskellaan käsien asentojen ja koordinaation hallintaa, musikaalisuutta ja tanssin ilmaisua. Varvastekniikkatunnit luokalta 2 alkaen.


Show/jazz

Tutustutaan jazzin perustekniikoihin. Tunti sisältää erilaisia rytmi- ja koordinaatioharjoituksia, lihasvoimaa ja notkeutta kehittäviä perussarjoja, isolaatiotekniikkaa, piruettiharjoituksia ja hyppyjä sekä pidempiä tanssisommitelmia.

Disco/Show
Tunnilla tanssitaan paljon erilaisia sarjoja nykyhetken hittimusiikin tahdissa. Liikemateriaali myötäilee tämän päivän musiikkivideoiden tanssiosuuksia. Tämän tunnin lisäksi suositellaan otettavaksi myös yksi tekniikkatunti/vko (jazz/baletti/nyky).

streetdance

 Breakdance
Tämä tunti on täynnä jätkäenergiaa! Tunneilla harjoitellaan breakdance perusteita ja tehdään lyhyitä koreografioita eri katutanssilajeja yhdistellen. Tunti kehittää kehonhallintaa, rytmitajua ja koordinaatiota, mutta tärkeintä tunneilla on pitää hauskaa ja löytää tanssin riemu! Tunneilla tanssitaan usein rap-, hip hop- ja r’n b- (rhythm & blues) musiikkiin. Tunnille tarvitset mukavat vaatteet, joissa helppo liikkua sekä kengät ja juomapullon. Tunti soveltuu aloittelijoille.

Akrobatia
Akrobatian alkeistunnilla harjoitellaan perusteista lähtien mm. kuperkeikkoja, kärrynpyörää sekä käsillä- ja päälläseisontaa. Tunneilla tehdään myös yksinkertaisia paritemppuja ja pyramideja (koronatilanne huomioiden). Tunneilla kehitetään hauskasti temppuillen kehonhallintaa ja ketteryyttä. Akrobatiaan kuuluu alkulämmittely.

Akrobatian perustunnilla harjoitellaan perustemppujen, kuten kuperkeikka ja kärrynpyörä, vaikeampia muotoja ja yhdistellään liikkeitä haastavammiksi kokonaisuuksiksi. Harjoitellaan myös vauhdikkaampia liikkeitä ja on mahdollisuus tehdä omia toiveliikkeitä. Tunneilla tehdään paritemppuja ja pyramideja (koronatilanne huomioiden). Tunneilla kehitetään hauskasti temppuillen kehonhallintaa, ketteryyttä ja lihasvoimaa. Akrobatiaan kuuluu alkulämmittely.

Street Dance 14 v.-
Tällä tunnilla tanssitaan paljon eri katutanssityylejä yhdistellen. Harjoitellaan hip hopin perusteita ja otetaan vaikutteita muista katutanssilajeista, muun muassa popping, dancehall, locking, vogue ja breakdance. Tunneilla tehdään lämmittelyitä, kehonhallinta harjoitteita, lihaskuntoa, venyttelyitä ja koreografiaa tunnin lopuksi. Tunnille tarvitset mukavat vaatteet, kengät ja juomapullon.

kuntolatinoKuntolatino
Tanssilaji, jossa yhdistyy mm. salsa, mambo, jazz, afro ja dance hall reggae. Tunti sisältää reipaan alkulämmittelyn, perusaskeleiden harjoittelun ja tanssisarjoja.

flamencoFlamenco
Tutustutaan flamencon perustekniikkaan: rytmiikkaan, jalkatyöhön ja käsiliikkeisiin. Tehdään lyhyitä tanssisommitelmia.

Kehonhuolto / Stretching, syvävenytys / pilates 
Kevyt alkulämmittely, jonka jälkeen pitkäkestoiset, vaikutukseltaan syvävenyttävät venytykset lihasryhmittäin. Kehonhuoltotunnilla myös liikeratoja avaavia ja lihaksia vahvistavia harjoituksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hip-hop kids 7-9 v.
Hip-hop on katutanssilaij, siinä tutustutaan hip-hop tanssin alkeisiin rytmikkäällä ja hauskalla tavalla.

Hip Hop 10-13 v.
Hip Hop on monipuolinen katutanssilaji, johon voi yhdistää eri tyylejä. Hip Hop on kehittynyt vuosien varrella ja kehittyy edelleen, jonka takia onkin paljon erilaisia tyylejä tanssia hip hoppia (mm. old school ja new style hip hop). Tunneilla harjoitellaan hip hopin perusteita ja opetellaan kauden aikana erityylisiä koreografioita. Hip Hoppia tanssitaan usein rap-, hip hop- ja r’n b- (rhythm & blues) musiikkiin. Tunnille tarvitset mukavat vaatteet, joissa helppo liikkua sekä kengät ja juomapullon. Tunnilla on avoin taso.

Reggaeton

Reggaeton on tanssilaji, joka on lähtöisin latinalaisesta Amerikasta. Reggaeton musiikki on syntynyt 90-luvulla Puerto Ricossa ja musiikkityyli on saanut vaikutteita hiphopista, latinalaisesta sekä karibialaisesta musiikista. Tanssilajille tyypillistä ovat erilaiset kehon rytmittelyt, isolaatiot sekä ”sheikkaaminen”. Tanssitunneilla oppii hyvää kehonhallintaa ja kikkaillaan reggaetonin rytmeihin eri kehonosilla. Reggaeton on hauskaa ja energistä ja vaatii heittäytymistä ja asennetta! (Suosittelen tuntia 15+ -ikäisille.)

Dancemixs aikuisille 
Kuntolaji jossa tanssitaan yhdistetään eri tansselaija, showtanssi, jazztanssi, hip-hoppia, urbaani tansseja. Tunti sisältää alkulämmittelyn ja erilaisia tanssisarjoja. Tanssin lisäksikeskkitytään lihaskuntoon, kordinaattion ja notkeudeen. Tunti päättyy aina monipuoliseen venyttelyyn. Tulee ja nauti tanssista!

pilatesKehonhuolto / Venyttely
Säännöllinen venyttely on tärkeä osa lihashuoltoa. Venyttelyllä estetään lihasten kiristyminen, sekä vaikutetaan lihasten rentouteen.
Tunnilla venytetään kaikki päälihasryhmät mahdollisimman mukavissa venytysasennoissa käyttämällä vain kehon painovoimaa vastauksena.
Keskitytään rentouttamaan venytettävää lihasta syvän hengityksen avulla ja minimoimaan kivun tunnetta. Tunnin jälkeen olo on mukava ja rento.

Kehotietoisuus
Kehontietoisuus viittaa ihmisen mahdollisuuteen suunnata huomionsa omaan keholliseen tilaansa ja siinä tapahtuviin hienovaraisiinkin muutoksiin.
Kehon kuuntelu tarkoittaa huomion suuntaamista omaan kehoon, kehollisiin tuntemuksiin, niissä tapahtuviin muutoksiin ja kehollisista kokemuksista nouseviin merkityksiin. Kehotietoisuuskurssi sopii kaikille omasta hyvinvoinnistaan huolehtiville. Aikaisempaa kokemusta mistä liikunnasta ei tarvita. Kurssilla pysähdytään oman kehon ja mielen äärelle. Kurssilla liikumme hengityksen ja kehon ehdoilla. Lähdemme liikkeelle lattiatasosta ja etenemme vähitellen kohti pystyasennossa tehtäviä liikkeitä. Etsimme kehosta kumpuavaa liikettä, jota ei tarvitse suorittaa tai pakottaa. Opimme, että liikkeen laajentaminen on mahdollista myös mukavuusalueella pysyen. Osa liikkeistä tehdään silmät suljettuina, jotta olisit vapaampi keskittymään kehontuntemuksiin. Tavoitteena ei ole toistaa harjoitusten tarjoamia liikemalleja tietyn muodon mukaisesti vaan käyttää niitä lähtökohtana kehon vapaalle liikkeelle ja rauhoittumiselle tai aktivoitumiselle.

Commercial
Tunneilla harjoitellaan musiikkivideoista tuttuja tanssisarjoja ja haetaan inspiraatiota musiikkivideoiden tanssityyleistä. Tanssityyli on pääasiassa sekoitus hiphop/street-, jazz- ja showtanssitekniikkaa, mutta siihen saatetaan sekoittaa myös muita lajeja tanssista riippuen. Liikekieli on usein tarkkaan ajoitettua, aksentoitua ja siinä hyödynnetään kehon isolaatioita. Musiikkina usein uudet ja vanhat pop-hitit, joita tehdään useampia tunnin aikana. Sopii myös aloittelijoille,  ikäsuositus yli 15-vuotiaat. Katso tästä esimerkkivideo >